Täsmäisku

Kuluneena kesänä jäi omista ja perheen kiireistä johtuen vesilläoloaikani melko niukaksi. Saaristossa tapahtui kaikenlaista pientä taidehommaa kesän mittaan ja niinpä varsinainen kesäpurjehdus piti tällä kertaa sitoa tiukkoihin tuloksellisuuden ja tavoitteellisuuden raameihin. 

Tarvitsin elokuuksi hieman merellistä videokuvaa joistain saariston luonto- ja rauniokohteista, tarkemmin sanottuna ainakin Idön Brunskäristä sekä Utön Bokullasta. Aikaa tälle täsmäreissulle oli noin viikon verran ja matkalla toivoin löytäväni muutamia uusia luonnonsatamiakin. Tällä kertaa lähdin matkaa yksin, suorituspainotteisella asenteella tietenkin.

Jostain ihmeellisestä syystä sään haltijat olivat suosiollisia ja säästivät minut kryssimiseltä. Pohjoiset tuulet kuljettivat veneen hyvässä slöörissä Airistolta Kökarin eteläpuolelle ja sieltä taas Utön vesille. Sitten alkoivatkin viritä läntiset tuulet, joiden kyydissä pääsin Saaristomeren halki takaisin kotisatamaan. Sinilevästäkään ei vielä tässä vaiheessa kesää ollut haittaa; vasta viimeisenä purjehduspäivänä näin levävanojen ajelehtivan Nauvon eteläpuolella.

Ensimmäistä yötä odottamassa Kihdin laidalla.

Yhdessä purjehduspäivässä – joka minun tapauksessani merkitsee sellaista 6-8 tunnin pyrähdystä, sillä en koskaan ole ollut innokas nousemaan kukonlaulun aikaan, en arkisin, en lomalla enkä varsinkaan merillä – pääsin laivaväylää seuraillen kätevästi jonnekin Kihdin laidan tietämille. 

Luulin jo käyttökelpoisten satamien käyneen näillä seuduilla vähiin, mutta vielä löytyi uusia. Laivat kulkevat horisontissa ja mökkiläiset pörräävät isompien saarten liepeillä, mutta muuten täällä on yllättävän hiljaista. Itse saaristoluonto edustaa jonkinlaista välisaaristoa; korkeita kallioita ja avoimen selän läheisyyttä, yhdistyen sisemmän saariston tiheään mäntymetsään ja sen tarjoamiin suojasopukoihin. Toki tarjolla on myös runsain mitoin 70-luvun mökkejä.

Nuotiokehät kalliolla ovat aika varma mökkisaariston merkki.

Jänniä kivimuodostelmia löytyi muitakin. Tällainen muuri oli kasautunut metsän rajaa merkitsemään.

Tämän muurin oli pakko olla ihmisten tekosia.

Korppoon jälkeen Kihdin laitoja seuraillessa maisema muuttuu nopeasti. Österskärin tienoilla ollaan jo ihan ulkosaariston maisemissa. Täältäkin piti yrittää löytää jokin uusi sopukka.

Ajopuissa olisi ollut lapsille askarreltavaa.

Joskus on mukava vain katsella toisen menoa samalla kun pasta kiehuu.

Ilta-aurinkokin hieman pilkahteli ja jolla pääsi keikailemaan.

Väylien ja selkien läheisyys näkyy irtotavaran määrässä.

Mukavaa kalliotekstuuria ja suosikkijäkälääni.

Pieni iltasoutelu käy läpi sokkeloiden. Tännekin voisi purjeveneen joskus ängetä.Miksi heti, tämähän on suojaisempi paikka! Köydet irti! ...Vaan joku järjen ja mukavuuden ääni kuitenkin voitti tällä kertaa.

Kökarin eteläpuolella on vielä melko laajoja alueita, joiden syvyystietoja ei lainkaan ole merkitty merikorttiin. Siinä on hyvätkin puolensa, kuten veneilijälaumojen vähäisyys. Yleensä olen noudattanut siellä liikkuessani melko suurta varovaisuutta, sillä aikoinaan onnistuin Haastajalla rysäyttämään kunnolla matalikkoon, jota ei mihinkään karttaan oltu merkitty. Nykyään toki voi reittejä varmistella myös ilmakuvista ennakkoon. Niinpä annoin hyvän pohjoispuhurin painaa minut urheilumielellä suorinta reittiä tuon saariston läpi.

Puhuri kasvoi lopulta sen verran vahvaksi, että suunnittelemistani karuista luodoista ei ollut kunnolla yösuojaksi ja päätin jatkaa samantien Idöhön saakka. Sinne saapuessani totesin sen olevan edelleen melkoisen suosittu, sillä fladalle oli yhtaikaa tulossa pari muutakin purjevenettä, siellä jo olevien lisäksi. Pienen empisen ja pyörimisen jälkeen vapaa paikka sopivan hajuraon päässä kuitenkin löytyi ja kerkesin souturetkelle.

Fladan reunalla perimmäisenä.

Idössä törmäsin epätavalliseen näkyyn; talonkokoinen bensahävittäjä oli rohkeasti ajettu kallioon kyljittäin. Tämä taisi olla elämässäni ensimmäinen kerta kun näin tällaisen jahdin luonnonsatamassa, joten hatunnosto kipparille!

Brunskärin laki on hienoa, loputonta kivipellon ja kanervikon sokkeloa.

Brunskärin louhikko lähestyy.

Idön Brunskärin länsiranta on korkeaa, louhikkoista kalliota. Olen joskus käynyt siellä kovalla lounaistuulella, jolloin avomeri murtuu talonkokoisiin kivenjärkäleisiin. Nyt kävin kuvaamassa dronella hieman videota näistä järkäleistä. Sää tosin ei ollut tällä kertaa kovin dramaattinen. Pari kuvanpätkää sain silti talteen, sekä hyvän ulkoilumielen.

Idö jäi tällä kertaa reissun kauimmaiseksi etapiksi. Föglön eteläisiä ulkosaaria olin kolunnut jo viime vuonna, joten ei tässä pidemmälle olisi ollut tarvetta mennäkään. Pohjoistuuli kääntyi aamulla kaakkoon eikä mennyt kauaa, kun olin jo paluumatkan ensimmäisessä etapissa, Bokullassa.



Bokullan lahti tarjosi suojan aallokolta, mutta tuuli pääsi puhaltamaan kallioiden yli melko vapaasti ja puhuri oli taas iltaa kohden yltynyt. Niinpä rantautumisessa oli yksin touhutessa pähkäiltävää. Jollan, tukiköysien ja ähellyksen kera se kuitenkin lopulta onnistui ilman mainittavia vahinkoja (ellei kiroilusta jokin lintu pahoittanut mieltänsä).

Tukiköysi oli taannut hyvät yöunet. Aamulla tuuli sitten katosikin.

Bokullassa olen aikoinaan vieraillut muutamaan kertaan, mutten koskaan jäänyt yöksi. Vanha armeijan satama on kuitenkin yöpymiseen aivan mainio ainakin muilla paitsi etelän puoleisilla tuulilla. Edellisestä käynnistäni oli kuitenkin kauhistuksekseni vierähtänyt jo kymmenen vuotta! Minkään en voinut kuitenkaan sanoa muuttuneen. Saari oli edelleen yhtä kummallinen karuuden, kauneuden ja luotaantyöntävyyden yhdistelmä.

Tähtäimessä Utö

Luonto valtaa tulenjohtotornia.

Bokullan "fladassa" on oma pieni saari.

Romut ovat melkein ennallaan.

Aamupäivällä jouduin pitkästä aikaa turvautumaan moottoriin seuraavaan saareen siirtyessäni. Halusin kuvata hieman Utön Ormskärin rakennelmia ja kiinnittäydyin saaren pohjoispuolen laituriin. Ormskärhän on minulla ja varmasti monelle muullekin tuttu paikka, sillä siellä on helppo piipahtaa vaikka jollalla Utön käynnin yhteydessä.

Ormskärissä päiväretkellä

Mikä tämä kuvausjuttu sitten oli? Olin pitkään empinyt dronen hankkimista, sillä sellainen tyypillinen laaja ilmakuvanäkymä ei minua ole erityisesti kiinnostanut ainakaan taiteellisessä mielessä. Mutta dronella voisi ehkä tehdä paljon muutakin; kuvata kamera-ajoja, kummallisia perspektiivejä, lähikuvia ja abstrakteja näkymiä. Vai halusinko itselleni vain teknisen lelun? Tätä pohdin yhä, mutta moinen tuli kuitenkin hankittua. Ihan käyttökelpoista videokuvaa sain sillä kuitenkin aikaan – luonnon ja ihmisen rakennelmien muodoista ja liitoksista – ja jotain siitä päätyi pieneen videoteokseenkin yhdessä keväällä Taiwanissa kuvaamani materiaalin kanssa.

Perusilmakuva. Mutta ihan kiva ilma.

Kulutettuani akut loppuun alkoi tuuli taas viritä. Tällä kertaa lännestä, mikä sopi minulle erinomaisesti, sillä halusin päästä illaksi jonnekin uuteen yöpaikkaan reilusti lähemmäksi Nauvoa. Se jäikin viimeiseksi yöksi, sillä seuraavana päivänä olikin jo aika kivuta Airistoa ylös ja solmia köydet pollariin.

Nauvon eteläpuolella saaret ovat usein melko suojattomia, mökitettyjä tai liiankin yleisesti tunnettuja luonnonsatamia, mutta tämä oli vielä vapaana.

Tällainen sisemmän saariston nyppylä voi olla ihan hauska paikka. Tosin ehkei lasten kanssa.

Pieni hiekkaranta – ja laaja hiekkapohja – oli yllättäen tarjolla!

Naapurisaareen voisi tutustua ensi kerralla.