Getalla olen käynyt useamman kerran, mutta Orrdals klintillä vain lapsena. Niinpä olinkin pitkään haaveillut tutkimusretkestä tuonne Ahvenanmaan korkeimmalle vuorelle, etenkin kun Orrdals klintin edustalle mereltä ulottuva Skepphusviken vaikutti ilmakuvien perusteella lupaavalta: autioita, hieman koukeroisia metsäsaaria tarjoamassa suojaisia ja syviä satamia suurten kallioiden juurella.
 |
| Potentiaalisia poukamia ilmakuvassa. |
Veden syvyys tuloväylän tiukimmassa paikassa tosin arvelutti, siinä kun vaikutti olevan matalahkoa. Ilmakuvista ei tosin aina tiedä; vettä saattaa tällaisessa kohdassa olla puoli metriä tai kolmekin, ihan riippuen kuvanottohetkellä vallinneesta vuodenajasta, säätilasta, veden savisuudesta ynnä muusta. Niinpä ei auta kuin kokeilla, ja tämän kesän reissulla siihen oli viimein oiva tilaisuus.
Silverskärsfjärdenillä laskin purjeet ja käännyin moottorilla vastatuuleen kohti Skepphusvikeniä. Huoleni syvyyden riittämättömyydestä osoittautui turhaksi. Kapeikko Gåsörenin kohdalla oli jopa viitoitettu ja vettä oli koko matkalla tasaisesti reilusti yli kaksi metriä. Niinpä en huolestuneena enää kaikua tapittanutkaan.
Sen sijaan en voinut olla tuijottamatta eteeni.
 |
| Hävityksen kauhistusta. |
Klintiä kohti kohoavien kallioiden edessä oleva Långholmin saari oli suorastaan räjäytetty. Poltettu, perattu ja lanattu! Kallioperä oli kuorittu esiin; siellä täällä lojui hujan hajan kantoja ja puunrunkoja. Muutama puu oli jäänyt pystyyn; nekin varmasti kuolisivat pian sateiden huuhtoessa loputkin mullat niiden juurilta mereen. Kaiken hävityksen keskelle saaren korkeimmalle kohdalle oli kohoamassa kierrätyshirsistä tehty mökki.
Näky oli absurdi. Vaikutti siltä kuin joku yrittäisi väkisin luoda karun ulkoluodon yksinäisine luotsitupineen tänne suojaisten kallioiden ja metsäisten vuonojen keskelle. Vähemmällä vaivalla ja ennenkaikkea vähemmällä luonnon hävityksellä sen ulkoluodon olisi varmasti saanut valmiinakin muutaman kilometrin päästä. Liekö taas järki ja raha tallanneet eri polkuja.
 |
| Syvyysmerkintöjä kallioissa. Täällä on veneilijöitä käynyt ennenkin. Vaan tuskin enää. |
Kuin korostaakseen paikan lohduttomuutta myös moottorimme sanoi tässä kohtaa sopimuksensa irti. Nilkuttamalla pääsimme kuitenkin rantaan, sammaleiseen rinteeseen jyrkänteiden juurelle. Tässä oli ihan hyvä olla, kunhan ei katsonut taaksepäin...
 |
| Rantautuneena sotatantereelle. |
Lounaan vahvistamina lähdimme kiipeämään vuorille. Aivan helppoa ei louhikkoisten kallioiden läpi kulkeminen lasten kanssa ollut; ensimmäisen kallion päältä avautui kuitenkin jo lupaava näköala Skepphusvikenille.
 |
| Näkymiä tuhon tuolle puolen. |
Orrdals klintiä kohti kulkiessamme ei mieli kuitenkaan varsinaisesti piristynyt; jouduimme rämpimään toista kilometriä läpi pusikoituneiden avohakkuiden.
 |
| Metsää on täälläkin hyvin hoidettu. |
 |
| Tässä kohtaa pyytäisin nöyrimmästi anteeksi muulta perheeltä. |
Huipun lähellä helpotti. Metsä alkoi taas näyttää metsältä ja taivas oli lähellä. Näkötornista avautui avara näköala koko pohjoisen Ahvenanmaan ja saariston yli.
 |
| Orrdals klintin näkötorni. |
 |
| Näkötornista pohjoiseen. |
 |
| Avohakkuista ja Skepphusvikenin hävityksestä ei täältä katsoen onneksi näy jälkeäkään. |
 |
| Etelässä Ahvenanmaan vihreää kultaa. |
 |
| Autiotupa. |
Huipun vieressä, mäntymetsän suojassa on autiotupana toimiva talo, joka alun perin rakennettiin sodanaikaisten ilmatähystäjien asumukseksi. Varsin siistissä kunnossa pidetyssä tuvassa on puuhellalla varustettu keittiö ja kamari.
 |
| Tupa. |
 |
| Kamarin puoli. |
Maisemien ihailun ja evästauon jälkeen oli aika aloittaa laskeutuminen. Matkalla piipahdimme Kvarnsjöträsketin järvessä uimassa. Metsätie vei pieneen rannantapaiseen, jossa oli mukava hiekkapohja. Matka järvelle ei tosin ollut mikään elämys, sillä metsätalous oli taas päässyt mellastamaan vapaasti.
 |
| Matka alas sujui nättiä polkua myöten. |
 |
| Kansallismaisemaa. |
 |
| Aukean toiselta puolelta löytyi lopulta järvi. |
 |
| Vesihirviöitä täälläkin. |
Järveltä ei ikävä kyllä lähtenyt mitään selkeää polkua meren suuntaan, joten jouduimme palaamaan omia jälkiämme läpi hakkuuaukkojen. On ilmeistä, että nämä maastot ovat ulkoilun suhteen kovin vähän käytetyt, eikä niistä varmasti suosittuja tulekaan kaikkien metsänhoidollisten operaatioiden jälkeen.
Summa summarum; veneilijälle en Orrdals klintiin tutustumista voi suositella ellei halua pahoittaa mieltään. Jalanjäljissämme tuskin moni veneilijä enää seuraakaan, sillä uusimmat ilmakuvat ja peruskartta näyttävät jo olevan päivitettyjä Skepphusvikenin tuhon osalta.
Maitse lähestyvälle pyöräilijälle tai autoretkeilijälle alue sen sijaan on ihan käypä retkikohde vaikka autiotuvassa yöpymiseen. Samalla voi tutustua lukuisiin kivikautisiin asuinpaikkoihin ja viereisen Långbergenin kulttuuripolkuun, jotka meidän näkökulmastamme olivat tällä kertaa liian kaukana. Aivan Getan veroisia loputtomia helposti käveltäviä kallioylänteitä ja näköaloja täältä ei samassa mitassa löydy, mutta ei toisaalta yhtä paljon turistejakaan.
Entä meidän kesämatkamme? Aamulla tehty moottorin tutkimus paljasti, että toiseen sylinteriin suorastaan tulvii vettä. Tiiviste tai kansi oli siis rikki. Olisin mielelläni vielä käynyt Saggön suunnalla, mutta muutaman päivän päähän luvattiin kovaa myräkkää ja ukkosta, joten katsoimme parhaaksi palata siihen mennessä kotiin, sillä ilman toimivaa moottoria olisi pidempi merellä hilluminen ollut hankalaa. Kolmen kohtuullisen pitkän purjehduspäivän ja väliin mahtuneen Ahvensaaressa kyläilyn jälkeen olikin Gjusan taas poijussaan. Moottorin vein talliini tutkittavaksi, jolloin syylliseksi paljastui syöpynyt kansi. Koska koneesta alkoi vähän jokainen muukin paikka olla sökö, päätin investoida uuteen nelitahtiseen pikku päristäjään, jonka ehdin juuri ja juuri syksyllä ajaa sisään. Ensi kesä sitten näyttää, miten sen kanssa pärjätään.
