Luotsien jäljillä

Edessä Berghamnin 70-luvulla lakkautettu luotsiasema Roskärissä. Nykyään yksityiskäytössä.

Mitäpä olisi tuotanto ilman kuljetusta, ilman materiaalivirtoja? Sokkeloisessa saaristossa rahdin kuljettamiseen on tarvittu avuksi luotsia. Luotsiasemien ja pienempien vartiotupien verkosto on aikoinaan ollut tiheä: Hitaammin kulkivat niin luotsit kuin laivatkin, ja liikennettä oli runsaasti. Vanhat luotsipaikat rakennuksineen ovat monesti säilyneet yllättävän hyvin: Osa niistä on jäänyt merivartiostolle tai muuhun valtiolliseen käyttöön, joitain myyty kesämökeiksi tai yritystoimintaan, muutamia ylläpidetty paikallisten yhdistysten toimesta. Kaikilla asemilla ei kuitenkaan tällaista onnea ole ollut kohdallaan.

Puolimatkassa Korppoosta Maarianhaminaan sijaitsee Sottunga, Suomen pienin kunta, ja huolimatta hienosta ympäristöstään ja sijainnistaan reittien varrella, nykyään  vanhenevan väestön kriisikunta kohtaloaan odottamassa. Sottungan saariston läpi on aina kulkenut Turun ja Tukholman välinen väylä, menneinä vuosisatoina etelämpää Finnön vierestä – suosittu huviveneiden reitti edelleen – ja nykyään pohjoisempaa pääsaaren eteläpuolelta. Sottunga on näin ollut luonnollinen sijoituspaikka myös luotseille.

Sottungan luotsipaikka toimi jo 1600-luvulla Finnössä, sittemmin Sälsössä, väylien yhtymäkohdassa. Sälsön luotsitupa rakennettiin 1850-luvulla ja oli käytössä aina 1960-luvulle asti. Sen jälkeen tupa on ollut mm. Kökarin lintutieteellisen yhdistyksen käytössä, mutta siitäkin lienee jo parisenkymmentä vuotta. 

Sälsön eteläpuolella sijaitsevat iso ja pienenpieni lahti. Kökarin yhteysaluksen aaltoja peläten valitsin sen pienemmän. Niin on kallioon tehdyistä merkinnöistä päätellen valinnut moni muukin. Saattaa tällainen tägäily olla hiljakseen katoavaa kansanperinnettä.

Sälsö on kaunis ja helppokulkuinen saari; kävely saaren toiselta puolelta ylös tuvalle sujui joutuisasti. Tai sitten oli malttamattomia kävelijöitä matkassa useampia.

Autioksi jäänyt tupa on raunioitunut pahoin ja sadevesi on rauhassa saanut lahottaa yläpohjan. 

Vielä joku rohkea (yhdistys?) pystyisi tuvan, tai ainakin sen hirsikehikon, kovalla työllä pelastamaan. Palkkioksi saisi yhden saariston parhaista maisemista.

Näkymä naapurisaarelle; Södössä pitäisi olla jäänteitä siellä 1800-luvulla toimineesta rautakaivoksesta. Pienehköllä saarella on kuitenkin sen verran kesäasutusta, etten ole sinne tohtinut nousta maihin.

Aseman vierellä sijaitseva sektoriloisto on myös vanhaa perua.

Sektoriloiston yläosa on selvästi uudempaa tuotantoa, mutta itse torni voisi olla peräisin jo 1900-luvun alkuvuosilta. Malliltaan ja rakennustekniikaltaan se tuo mieleen Vidskärin ja hiljattain "löytyneen" Träskön loistotornit – joskin on niitä sirompi.

Kun ei kiipeämisestä edes varoiteta, niin täytyyhän sinne mennä.

Sektoriloiston toimintaperiaate hahmottuu täältä käsin varsin hyvin.

Saarella on joskus sijainnut muitakin rakennuksia.

Luotsilaiturille vievät komeat rautakaiteiset portaat.

Pohjoispuolella väylän varrella on vanha luotsilaituri, jossa muistan yöpyneeni lapsena. Laituri on sen jälkeen rakennettu uusiksi, mutta vetelee taas jo viimeisiään, eikä suojaa mahdolliselta aallokolta.