Muutosten mekaniikasta

Toisenlaisen, ekologisesti ja inhimillisesti kestävämmän luontosuhteen ja elämäntavan luomisessa törmätään kulttuurin muuttamisen vaikeuteen. Suurille aatteellis-kulttuurisille muutoksille on ominaista eräänlainen eläinten vallankumouksen logiikka; vallitsevat ajattelumallit, mytologiset syvärakenteet ja toimintatavat muuttuvat huomattavasti hitaammin kuin niiden näennäinen sisältö. Uudet jumalat korvaavat vanhat jumalat; kirkkoja rakennetaan uhrilehtojen päälle; alitajunta korvaa saatanan, Stalin tsaarin, pankkien asiantuntijat papiston.

Onko pienillä muutoksilla enää mahdollista sysätä kehitystä oikeaan suuntaan, löytää kulttuuristamme ekologisen elämäntavan virtauksia joita voisi tuoda uudestaan esille ja vahvistaa? Voimmeko muuttaa ajatteluamme ja käytäntöjämme tarpeeksi ilman radikaalia kulttuurimme pohjarakenteiden muutosta?

Olen tämän suhteen skeptinen. Eikö vallitseva kestävän kehityksen ideologia ole käytännössä juuri tätä; kapitalismiin ja talouskasvuun perustuva rakenne halutaan säilyttää ennallaan, tuunaten sitä ekologisemmaksi. Tämä ekologisuuskin toteutuu usein vain puheen tasolla. Miten näin voidaan vaikuttaa luontosuhteessamme ilmeneviin käytäntöihin – luonnon hyväksikäyttöön – riittävästi? Parhaimmillaankin, pyrkimysten ollessa vilpittömiä, tuo riisto muuttuu vain "kestäväksi" riistoksi; muistanemme kohua herättäneen lakitermin "lievä raiskaus".

Mitään ekologisesti kestävää tilaa ei liene mahdollista saavuttaa ilman perinpohjaista muutosta globaaleihin valtarakenteisiin ja samalla sosiaaliseen epätasa-arvoisuuteen. Kuinka järjestelmä, joka perustuu toisen hyötymiseen toisen työllä tai rajallisten luonnonvarojen käytöllä, voisikaan jouduttaa kehitystä kohti sellaista tasa-arvoisuutta ja yksimielisyyttä, mitä ekologisen tasapainon uudelleen saavuttaminen vaatii?

Radikaalein ongelma kuitenkin on, että tämä tuleva muutos eroaa oikeastaan kaikista historiassamme tapahtuneista muutoksista. Aatteelis-kulttuuristen muutosten käyttövoima on lähes aina ollut ihmisestä itsestään lähtöisin; muutoksia ovat tuottaneet sodat, uskonto, paremman elintason tai tasa-arvon tavoitteleminen. Nähdäkseni olemme kuitenkin hyvää vauhtia ohittaneet pisteen, jossa pelkällä kulttuurisella, tietoisella muutoksella voitaisiin saavuttaa kestävä tasapaino. Nyt menemme perse edellä: Paine muutokseen tulee ihmisen ulkopuolelta, muuttuvien luonnonolosuhteiden määräämänä ja siten se tulee väistämättä olemaan olemukseltaan syvempi.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö muutoksen jyrkkyyteen ja muotoon olisi mahdollista vaikuttaa; tasoittaa ekologisen katastrofin ilmenemistä myös inhimillisenä katastrofina. Tässäkin kohtaa kapitalismi tulee törmäyskurssille; katastrofit koskettavat eniten kaikkein köyhimpiä.