Kökarsören ja kumppanit

Pyöriessämme kesällä Kökarin seudulla sattui parille päivälle otollinen ilma ulkoluotojen kiertämiseen. Siitä olikin jo hiukan aikaa, kun viimeksi kävin katsomassa Kökarin etelänpuoleisia vanhoja kalastustukikohtia – ja ollessani tuolloin melomalla liikkeellä en aallokossa edes viitsinyt lähteä Kökarsörenille saakka. Tämän vahingon sain nyt otettua takaisin.

Långskärin alkuiltaa.
Karlbystä ajelimme illaksi Långskäriin, jonka pohjoisrantaan veneen sai melko kätevästi kiinni. Länsirannalla kalamajojen vieressä olisi ollut myös yllättävän syvä vanha satama.

Keulalle löytyi pienen veivauksen jälkeen paikka.
Täällä olin käynyt kahdeksan vuotta aikaisemmin melontareissulla yöpymässä. Mitään kummempaa ei saarella näyttänyt tapahtuneen sitten viime käynnin. Tällä tapahtumattomuudella on niin hyviä kuin huonojakin merkityksiä – saaren majat alkavat kovasti kaivata hellää huolenpitoa, jotteivat ränsisty kokonaan pilalle. 

Miehistö ryntää jo pienempää majaa katsomaan.
Viimeksikään en tässä pikkumajassa halunnut yöpyä, nyt vielä vähemmän — haju oli kuvottava, vaikkei se kuvasta välitykään.
Kärpäsiä oli ikkunoissa niin sankoin joukoin, että epäilin jo jonkun elukan heittäneen veivinsä lattian alle ja jatkaneen elämäänsä kärpäsparven muodossa.
Isomman majan kattopellin oli myrsky viskonut maahan. Harmittelin, ettei minulla ollut veneessä mukana sopivia ruuveja, olisihan tuon varmaan saanut paikalleen. Onneksi alla on vielä bitumihuopa suojana. 
Myös oven peiliin tehty maalaus oli kunnossa, joskin taas hieman haristuneempana.
Vieraskirjaa täydentämässä
Romanttinen runosuoni on yksinäisellä melojalla pulpunnut.
Tapitettuja rantoja.
Verkkojen levittelyyn ja kuivatukseen käytettyjä kiviä parveilee silokallioilla runsaasti.
Ulkoluotojen kulmikkaat muodot hämärtyvässä valossa kutkuttivat mielikuvitusta.
Kaukana Utö — nämä saaret jatkavat samaa avomereltä kohoavien muodokkaiden kallioiden sarjaa.
Karuuden keskellä vihreä kasvillisuus kuitenkin rehottaa kun saa pienimmänkin suojan.
Saarten väliin voi syntyä suorastaan pieniä keitaita.
Seuraavan aamupäivän retkikohde näkyvillä.
Aamulla jatkoimme Kökarsörenille – mutta matkalla halusin katsoa, mitä erään luodon rantaan haaksirikkoutuneelle proomun hylylle kuuluu. 

Proomut voivat olla perin kummallisen näköisiä härveleitä, lastauslaiturin ja postapokalyptisen helvetinkoneen risteytyksiä.

Sitten viime näkemän proomu oli katkennut ja ajautunut hieman eri asentoon.
Näitä hinausletkasta myrskyssä karanneita proomuja haaksirikkoutui 1990-luvun alkupuolella useampi kappale näille seuduille. Muistan nähneeni yhden proomun tai sellaisen osan Lindön rantakallioilla ja toisen puoliksi uponeena Utön ja Kökarin välisen reitin varrella, Slevharun rannassa. Retaisten satamassakin makoili samanlainen, mutten tiedä oliko samaa alkuperää. Nuo on jo korjattu pois, mutta ainakin yksi hylky vielä jöpöttää pystyssä Utön ja Jurmon välillä.

Matka jatkuu.
Ankkurissa Kökarsörenillä.
Kökarsören on läheisen Mörsskärin ohella ollut eteläisen saaristomeren suurimpia kalastustukikohtia, jolla kymmenet tai sadatkin kökarilaiset viettivät kuukausia silakkaa pyytämässä. Saaren yli 30 kalamajasta ei kuitenkaan ole jäljellä kuin yksi – lopuista vain rauniot tai satunnaisia nurkkakiviä. 

Kökarsörenillä ei ole varsinaista suojaisaa satamaa – kalastajien käyttämä poukama on nykyään liian matala – mutta pohjoisranta on tarpeeksi syvä ja tarjoa hyvällä ilmalla yöpymiseenkin sopivan paikan. Itseäni kuitenkin tällä kertaa laiskotti niin, että tyydyin vain heittämään ankkurin ja soutamaan jollan lahdelman pohjaan. 

Mainio paikka maihinnousuun. Kuolleen hylkeen rantalevässä vispaantuneet jäännökset tervehtivät tulijaa tuoksullaan.
Tämä poukama on kai entisaikoina toiminut luodon satamana.
Helle on imenyt kalliot kuiviksi.
Ainoa jäljellä oleva kalamaja pilkottaa kallion takaa.
Kökarsörenin maja ja majakka.
On jonkinmoinen ihme – ja vapaaehtoisten uurastajien työn tulos  että edes tämä maja on jäljellä. 
Pientä laittoahan maja kaipaa, mutta niin sitä on väsätty aina ennenkin, pala sieltä, pala täältä, merentuomasta puusta.
Historiaa porstuassa.
Sisältä maja on vähän rapistunut, mutta aivan yöpymiskelpoinen. Seinät on joskus levytetty ja tapetoitu  ei ihan alkuperäisratkaisu mutta käytännöllistä. 
Nurkassa kalamajoille tyypillinen avotulisija.
Täytyy meloa tänne joskus istumaan iltaa.
Muista kalamajoista ei paljoa ole jäljellä.
Tätä lampea ei kuivuus ole päässyt tuhoamaan. Kallion huipulla sijaitseva, suolavesityrskyiltä suojassa oleva lammikko on varmasti ollut tarpeen luodolla koko kesän asuneille kalastajille.
Harvinaisempi kivinen maja johon laho ei ole purrut; liekö kiviä myöhemmin otettu muihin tarkoituksiin.
Valkoisesta kahitiilestä muuratun tulisijan jäänteet loistavat rauniossa.
Kökarsören on tunnettu myös pienestä majakastaan, jota mm. saksalainen sukellusvene yritti turhaan tulittaa hajalle ensimmäisen maailmansodan aikana. Tuhoaminen onnistui vasta 1983, jolloin 1906 rakennettu loistokojulla varustettu teräsristikkotorni korvattiin nykyisellä, enemmän ostoskeskuksen mainospylvästä muistuttavalla häkkyrällä.

Ei tuo nykyinen majakka varsinainen kaunistus ole. Vanhan perustat ovat jäljellä vieressä.
Nämä aluemääritykset ovat jänniä; tässä tapauksessa tarkoitettaneen kopin sisäpuolista aluetta.
Pari tuntia Kökarsörenillä kierreltyämme palasimme sisemmän saariston suojiin, josta jatkan toisessa kirjoituksessani. Upea paikkahan Kökarsören on, kuten kaikki nämä ulkoluodot. Melkein parhaimmillaan ne ovat avoveneellä tai kajakilla käyden koettuna, majoissa yöpyen. Silloin voisi kynttilän lepattaessa ja tuulen kuiskutellessa nurkissa kuulostella mitä saaren ukolla – saarten luonnonhenkiin uskottiin usein vielä 1900-luvun puolellakin – olisi sanottavaa huomisen säästä. Muusta ne ukot kai harvemmin jorisivat.
kohteita ja kertomuksia
23. tammikuuta, 2022
0