Syväämässä

Tähän alkuun tämä pakollinen blogikirjoittajan pahoitelu siitä, että vuosi on vierähtänyt kovin hiljaisissa merkeissä. Selityksiä varmasti löytyisi, mutta käytetäänpä vaikka kliseistä sanaa ruuhkavuodet kuittaamaan tämäkin henkinen laiskuus. Sitäkin olen tosin miettinyt, josko jokin joustavampi ja tarvittaessa vaikka pelkältä kuvapohjalta toimiva alusta olisi tähän blogikäyttöön kätevämpi.

Joka tapauksessa kerrottakoon ensin hiukan muutoksista: Minusta on tullut saaristolainen! Muutimme nimittäin kesällä maalta Helsinkiin Jätkäsaareen. Saareen siis, se on saari, sitä ympäröi meri! Ja lisäksi ruotsinkieliseen ympäristöön Victoria-kortteliin, eikö tässä jo täyty saaristolaisuuden määritelmä?

Jätkäsaaren katoavaa veneilykulttuuria.

Kahdeksanvuotisen maaseutuelämäni jälkeen tästä muutoksesta varmaan aikanaan suodattuu jotain analyysiä tänne bloginkin puolelle. Vaihteeksi kaupunkielämä ainakin maistuu oikein hyvälle – poissa ovat lämmitys- ja remonttihuolet arkea pilkkomasta. Ehkäpä pääsen joskus vesillekin Helsingin edustalla.

Helsingin merellistä naapurustoa, tai työmaata.

Mutta tuo otsikkokuva? Olen parhaillaan viikon verran residenssissä Utössä. Työskentely on helppoa kun paikka on tuttu, eikä koko aikaa tarvitse käyttää saaren koluamiseen. Nämä kivet ja kalliot on jo nähty moneen kertaan ja niillä hyppiminen on pikemminkin meditatiivista liikuntaa.

Utön uusi satama on vihdoin valmis, kelpaahan Eivorin tähän tulla. Kylälaituri olisi tosin edelleenkin paljon tunnelmallisempi saapumispaikka kuin entinen kasarmialue maansiirtokasoineen.

Nopea luotsivene on käytössä täälläkin hitaamman kutterin lisäksi. Porvoossa nopeus kostautui hiljattain luotsiveneen kaaduttua.

Romu toivottaa tervetulleeksi saarelle. Mutta mitäpä olisi saaristokylä ilman romua?

Pakollisilla päiväkävelyillä.

Erikoinen sienilöydös. Kokoa oli reilumman jälkiruokakupin verran!

Syväys, syvääminen...

Hassu sana. Sitä olen kuitenkin tehnyt jo muutaman sadan valokuvan verran. Se vastaa meditatiivisuudessaan lähinnä tuota kivillä hyppelyä. Ei sitäkään jaksaisi koko päivää - siksi varmaankin kirjoitan tässä välillä.

Jotenkin näin se aina alkaa.

Ja näin jatkuu.

Kohtaus alkaa hahmottua, kunhan keksisi miten kamera liikkuisi.

Tarkoitus olisi näistä kuvanriekaleista koostaa uusia kokonaisuuksia – animaatioita ja valokuvakollaaseja. Näyttely kun on jo kahden kuukauden päästä, saaristossa tietenkin. Siis Jätkäsaaressa, Huuto-galleriassa. Jos se nimittäin on silloin enää auki – aamun uutinen kun oli, että kaupunki laittaa koko rantamakasiinin remonttiin ("paloturvallisuussyistä") ja häätää vuokralaiset nyt keväällä. Saadaanpa sitten gallerioiden, työhuoneiden ja vintagen tilalle ketjuliikkeitä, pahaa kahvia ja turistirihkamaa.