Kurkistus saariston talveen

Tammikuussa minulle tarjoutui tilaisuus viettää reilun viikon päivät Örössä, residenssitalon ollessa tyhjillään edellisen asukkaan lähdettyä ja seuraavia odotellessa. Lumi oli uudenvuoden tienoilla vihdoin peittänyt eteläisenkin Suomen alleen, joten tässä oli houkutteleva mahdollisuus katsella ulkosaariston maisemia talvisaikaan.

Örön itäpuolen vedet alkavat olla tukevasti jäässä.

Kapeikoissa vellova vesi pysyy pidempään sulana.

Talvella yhteysalus käyttää useimmiten saaren pohjoissatamaa, joka soveltuu paremmin raskaan tavaran kuljetuksiin.

Lautan jättämä avanto pysyy yllättävän kauan sulana, vaikka pakkasta riittää.

Örö, puhelinkaapelien saari. Linnake-aikoina tiedon piti kulkea salamannopeasti joka kolkkaan. Vaan toki sitä valintalevyn pyörittelyä joutaa odottaa.

Metsä ja lumi kätkevät alleen 120mm patterin rauniot. Sata vuotta sitten tästä oli avoin näkymä merelle.

Saarella kulkeneen pienoisrautatien kiskot ovat vielä tallella varastohallin lattiassa, muualla niitä ei juuri näekään.

Länsirannalta aukeaa Itämeri. Täällä jäitä saa vielä odottaa.

Tuuli vatkaa hiekkaa ja lumea herkullisiksi laineiksi. Jäätelönhimon valtaan joutuminen on täällä vakava paikka.

Rannalla lojuvat panssariesteet kohottavat tunnelmaa.

Lumi tuo esille vanhoja merkintöjä.

Peuran makuupaikka rantaniityllä. Kesällä peurat saavat seuraa lehmistä ja lampaista; laitumien aidat on saatu valmiiksi.

Kasarmin rannalla.

Lumi pehmentää rikotut kalliot.

Avomeren tuuli tarvitsee runsaasti pesiä.

Lapset käymässä. Nyt on kylälläkin hetken elämää.

Parempia aikoja odottelevat

Saaren siirryttyä Metsähallitukselle sen vanhaa rakennuskantaa ei enää uhkaa tyypillisin kohtalo, hidas rappeutuminen ja hajoaminen. Toistaiseksi saarella on kuitenkin yhä syrjäseutunsa autiotaloineen. Se saattaa tosin olla liian vahva ilmaisu tälle tyhjillään olevalle rakennuskannalle: Yleensä autiotalot kantavat sisällään huonekaluja, esineitä, tuvan täydeltä roinaa muistutuksena menneestä elämästään. Örössä armeija on kuitenkin ollut melko perusteellinen paikkoja siivotessaan ja nämäkin rakennukset ovat, kuten koko saari vielä vuosi sitten, tyhjiä ja käyttöhistoriastaan riisuttuja.

Vartiotuvan huonekorkeus on komea. Erikoinen seinässä kulkeva putki lienee alapohjan tuuletusta varten.

Ehkä olin väärässä. Historiahan huokuu konkreettisesti seiniltä. Yksinäisyys on herkistänyt paatuneen sotamiehen harrastamaan runoutta.

Etelässä kallioiden notkoihin piiloutuu pieni rakennus.

Tätä Marko Leppäsenkin aikoinaan esittelemää rakennusta on hieman suojattu kivivallein.

Saaren rakennuskanta ja liki kaikki kivimuurin pätkätkin on yksityiskohtaisesti inventoitu Museoviraston toimesta, mutta tästä torpasta ei löydy tietoa eikä merkintää mistään. Se ei ole virallisesti edes olemassa. Eikö siihen siis voisi perustaa esimerkiksi talviasuttavan kesämökin taikka oman veroparatiisin?

Pientä pintaremonttia.

6" kasarmi uinuu talviunta. Ainoa merkki elämästä ovat mönkijän jäljet lumessa. Ramppaan sekaan omiakin jälkiä, jottei näyttäisi niin autiolta.

Varusvaraston, alkujaan ruokalan, seinällä on harvinaislaatuinen fresko. Entisissä neuvostotukikohdissa vastaavaa näkee useammin. Niissä tykinpiiput tosin osoittavat eri suuntaan. 

Yleismaailmallista rappiota.

Kasarmien rakennushistoria kiinnostaa tällaista lahoavan hirsitalon parissa painivaa. Örön rakennuksissa on säilynyt paljon alkuperäistä pintaa, olkoonkin että usein tuo pinta on suurpiirteisesti peitetty koolausten, villan ja lastulevyjen alle.

Alkuperäinenkin voi usein yllättää. Viime vuosien perinnerakentamisbuumi on varjopuolenaan tuonut kenties hieman dogmaattisen tavan tarkastella rakennuskulttuuria. Historia on usein monipuolisempaa, eivätkä kasarminrakennuksetkaan aivan edusta aikakauden tyypillistä rakentamista. Niissä on niin venäläisen rakennusperinteen vaikutteita kuin kokeiluja uusien materiaalien kanssa. Esimerkiksi betonia on saarella ollut millä mällätä – en ole varma miten rakennusten alapohjat on Örössä toteutettu, mutta veikkaan monissa käytetyn maanvaraista betonilaattaa kuten Utön venäläisrakennuksissakin, kenties ensimmäisten joukossa Suomessa. Sisäpintojen rappauskin saattaa olla "modernisti" sementtipohjaista savilaastin sijaan.

Ikkunoista kurkkimassa. Vanhassa päällikön talossa "Silmässä" on restaurointityö alkanut. Monenlaista kerrosta löytyy pintojen alta. 

Tällaisia pinnat olivat reilu vuosi sitten: Rannikkolinnakkeiden standardi-interiööri. Mitä seuraavaksi?

Ulkovalaistus on Silmässä hoidettu pragmaattisesti.

Rakennusteknisiä huomioita: Laho ei aina seuraa logiikkaa. Tässäkin klassinen rakennusvirhe eli sokkeli betonoitu hirren päälle, silti hirsi on lahonnut tuosta ylempää missä se on saanut sadevettä päälleen, ei suinkaan betonia vasten. Tilanne saattaa toki olla toinen, jos kaivetaan vähän syvemmälle.

Suoraan Tapiolasta rantamäntyjen keskelle tupsahtanut.

4H+K: Valoisa rivitaloasunto tyylikkäästi kolmessa tasossa. 50-luvun ihmisläheistä modernismia lähes alkuperäiskunnossa merinäköalalla varustettuna.

Talolla on ilmeisesti vielä toivoa. Toivottavasti aikakauden koruton mutta kestävä tyyli, kuten täyspuiset keittiökaapistot, ymmärretään säilyttää.

Kaiken ei tarvitse olla niin pittoreskia. Parakkien rykelmää niityn laidassa ei voi kutsua kauniiksi, mutta siihen ne ehdottomasti kuuluvat.

Kylä, kasarmi, kulttuurimaisema?

Käyn iltakävelyllä katulamppujen loisteessa. Yhdistelmä on outo; valaistu tie täällä saariston korvessa, sen ympärillä kylä – mutta missään ei ristin sielua, vain pimeänä ammottavia ikkunoita. Aivan yksin en saarella kuitenkaan ole, sillä viikonloppunakin pari kiinteistöhuollon miestä pitää majaansa rivitaloalueen perukoilla.

Lauantai-illan huumaa Örö Cityssä.

Residenssitalo viimeisen toimivan katulampun suojassa. Ei täällä nyt missään maalla tarvitse olla!

Maanantai-iltapäivällä kuljetuslautta tuo saarelle suuren työjoukon. Traktorit ja mönkijät ajavat rallia Lyhyellä Ikävällä ja illalla kylä tuntuu taas heräävän eloon valojen tuikkiessa ikkunoista.

Saarelle rakentuva hotelli herättää mietteitä. Sen myötä majoituskapasiteettia tulee saarella olemaan paljon. Kesällä hotelli epäilemättä saadaan täyteen. Mutta miten tällaisen infrastruktuurin pyörittäminen voi olla taloudellisesti kannattavaa ympäri vuoden? Yksittäisten turistien sijaan tähtäimessä ovat tietysti myös isommat kalat, kuten yritysten virkistyspäivät, konferenssit, elämysmatkailu ja luontosafarit.

Uusi sauna näyttää valoa merenkulkijoille.

Örön tilanne ei sinänsä ole mitenkään ainutlaatuinen; ympäri maata ollaan samanlaisten kysymysten äärellä, kun entisten varuskuntien ja linnakkeiden kiinteistöt kaatuvat siviilihallinnon syliin. Niihin sijoittaminen on toki parhaimmillaan elvyttävää talouspolitiikkaa, joka synnyttää uusia työpaikkoja. Samalla voi tarjoutua lokeroita myös ei-kaupalliseen, monimuotoista kokonaisuutta tukevaan käyttöön, kuten vaikkapa residenssitoimintaan. Ilman yleisöä rattaat kuitenkin pysähtyvät. Kuinka kävijämäärien maksimointi sopii yhteen luonnonsuojelullisten tavoitteiden kanssa?

Toisaalta Örö ei ole varsinainen luontokohde puritaanisessa mielessä. Tällä hetkelläkin saari on täynnä kantoja ja valtavia kaadettujen puiden pinoja. Maisemaa "ennallistetaan" ja luontotyyppejä "palautetaan". Tällainen luontokäsitys edustaa oikeastaan varsin raamatullista luontosuhdetta, jossa luonto nähdään ihmiselle alisteisena resurssina, jota ihmisellä on toisaalta oikeus hyödyntää, mutta toisaalta velvollisuus suojella – toimia ikään kuin Jumalan puutarhurina. 

Jonkin enemmän luonnontilaisen kansallispuiston kohdalla suhtautuisin tällaiseen lähestymistapaan nuivasti, mutta tässä tapauksessa kyse on pikemmin kulttuurimaiseman eikä idealistisen luonnontilan suojelusta. Ympäristönähän Örö on melko puhtaasti ihmisen toiminnan tulosta, hyvässä ja pahassa. 

Kulttuurimaiseman hoidon suuri kysymys on, mitä hoidolla tavoitellaan – miten välttää pelkkä pittoreski historiallisen maiseman rekonstruktio ja kuinka säilyttää maiseman kehitysvaiheet sekä jatkumo nykypäivään? Tältä kannalta armeija ehti kenties tehdä liiankin perusteellista työtä saarelta lähtiessään. Enemmänkin romua olisi voinut jättää rannoille lojumaan. Kulttuurimaisemasta kannattaa säilyttää myös se paha.

Tekninen maisema on erottamaton osa kokonaisuutta.