Puuhella puuveneeseen?

Kaivoin sukumökin savusaunan vintiltä tällaisen pienen lieden. Olin sen huomannut jo muutama vuosi sitten saunan yläpohjaa tutkiessani, mutta sittemmin unohtanut, kun ei moiselle silloin tuntunut olevan mitään käyttöä. Nyt kuitenkin välähti mielessä ajatus, josko sen kunnostaisi ja kenties sijoittaisi veneeseen. Olisihan se tyyliltään passeli. Risuja ja ajopuun pilkkeitäkin löytyisi ehkä saarista tarpeeksi pieneen lämmittelyyn.

Hella on varsin ruosteinen, mutta paksua valurautaa. Ja se on todellakin pieni: A3-paperi on jo hellan kantta isompi. Kaikki osat löytyivät suuluukkua ja savupiippua lukuunottamatta. Näistä suuluukku tuottanee eniten päänvaivaa ja kenties sellaista pitää yrittää itse väsätä tai teettää jollain sepällä. Ellei sitten jostain romulaarista satu löytymään varaosaa.

Koko projekti ei satavarmasti toteudu tänä ja tuskin ensi vuonnakaan, mutta voineepahan tuon puhdistaa ja kunnostaa joka tapauksessa. Parempi öljyttynä varastossa kuin ruosteisena saunan vintillä. Saattaa toki olla, että hella lopulta päätyykin jonnekin aivan muualle kuin veneeseen.
lokikirja
30. joulukuuta, 2012
0