Vaikertelua, värkkäystä ja vaihtoehtoja


Purjevene on aivan karmea paikka sairastaa. Tämän totesin toissa viikolla, kun kesän kenties ainoaksi jäävällä pidemmällä reissulla me aikuiset sairastuimme parin päivän jälkeen vuorotellen kummalliseen tautiin, joka nostatti kuumeen ja vei joka ikisestä lihaksesta kaikki voimat. Taudin syy on toistaiseksi arvoitus; oireet voisivat täsmätä punkkitauteihin tai sinilevämyrkytykseenkiin, mutta ajoitus oikein ei. Voisiko jokin flunssavirus tai basilli aiheuttaa oikeanlaisissa olosuhteissa myös hermostotulehduksen? Lapset onneksi säästyivät tältä kamaluudelta. Ehkä selitystä täytyy hakea epähuomiossa leväisessä vedessä tiskatusta kahvipannusta. Sinilevää kun lillui alkumatkasta vähän joka paikassa. Lääkärikään ei jälkikäteen osannut sanoa asiaan juuta eikä jaata.
Viimeisiä hetkiä ennen kuolemansairautta...

Joka tapauksessa matka sai ikävän käänteen; millä purjehtia, tai edes siirtää venettä tuulelta turvaan, jos käsissä ei ole voimaa edes kahvikupin nostoon? Kotisatamaan kuitenkin lopulta pääsimme, mutta ajatus purjehduksesta tuottaa minussa vieläkin jonkinlaisen post-traumaattisen inhoreaktion. Toivon mukaan jokin tuleva positiivinen kokemus pyyhkii moisen pian pois.

Gjusan ja uusi jolla eteläisen Saaristomeren sopukoissa. Kelpaahan täällä sairastella, mutta poiskin olisi jotenkin päästävä...



Huomaan kevätkiireiden olleen tänä vuonna sellaiset, etten ole blogiakaan ehtinyt päivittää. Kyllästyksen (ja myrkytyksen) loppuun saattamisen lisäksi kevättyöt sisälsivät tänä vuonna aimo annoksen näpertelyä, kuten vaatekomeron laajentamisen vessaksi sekä käytännössä joka ikisen pinnan hiomisen ja maalauksen. Lisäksi Gjusan sai seuralaisekseen liettualaisen pikkukaverin, jolle annoimme nimen Pullan – sitäkin piti hieman koristaa maalaamalla.

Toukokuista puuhastelua. Onneksi talon kanssa on jo vähän tottunut siihen, että paikat ovat vinoja joka suuntaan.












Mukava hetki, kun maali oli kuivunut ja ylimääräiset roinat vielä tuomatta.
Juhannusviikolla pääsimme vihdoin vesille; seuraavat päivät kuluivatkin sitten laiturissa uppopumppua vahtiessa, mutta lopulta alkoi Salojoen samea vesi pysyä rungon ulkopuolella. Tällä tavoin, hitaasti mutta toivoakseni varmasti kuiva sekä varsin perinpohjaisesti kyllästetty puuvene ilmeisesti turpoaa.

Jollapurjehduksessa on urheiluhenkeä.

Gjusanin ja Pullanin päästessä vesille jäi pihaan kuitenkin vielä yksi alus. Pelastin aikanaan erään soutuveneen joutumasta kukkapenkiksi; se oli kasattu mustilla rautanauloilla ja merivesi oli muutamassa vuodessa tehnyt tehtävänsä niin, että koko paatti pysyi kasassa lähinnä vanhasta muistista. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoitti rungon menneen kieroon ja lautojen halkeilleen naularivejä myöten sen verran, että siitä ei oikein enää venettä saisi. Mikä sitten neuvoksi? Kukkapenkki tai juhannuskokko? Sitten muistin että taiteilijalle jää vielä kolmaskin mahdollisuus, jota voi soveltaa mihin tahansa nurkissa lojuvaan sinänsä hyödyttömään romuun: Tee siitä taidetta! Sopiva tilaisuuskin tarjoutuisi syyskuussa Forum Boxissa. Ei siis muuta kuin tuumasta toimeen...

Hieman kimröökillä sävytettyä lakkaa päälle niin tämähän alkaa näyttää ihan kunnolla tervatulta...
Kurkkaus sisälle kuitenkin paljastaa, että vesille ei heti ole asiaa.



lokikirja
30. heinäkuuta, 2014
0