Piknik-risteilyllä

Tällainen apokalyptisen lämmin tammikuu on siitä mukava, että veneilykautta voi näkökulmasta riippuen joko jatkaa tai aloittaa tässä vaiheessa vuotta. Vietän parhaillaan muutaman päivän Örössä ja tällä kertaa otin kajakin mukaan – olen sen verran monta kertaa kävellyt saarta ristiin rastiin, että tilaisuus tällaiseen näkökulmanvaihdokseen on tervetullut.

Tuulet ovat olleet kovia, mutta tänään sattui ensimmäinen rauhallinen ja samalla aurinkoinen päivä. Niinpä kannoin kajakin rantaan ja pyrähdin merelle. Vilkutin kalliolla tähysteleville residenssiläisille ja kommunikoituani näin aikeeni päätin suunnata länteen Örö fjärdenin yli Ejskärin luodoille. Siellä törröttää yksinäinen vanha tulenjohtotorni, jota olen usein halunnut käydä kurkkaamassa. Nyt siihen oli mainio tilaisuus.

Perillä. Ejskärissä ei sen kummempaa satamaa ole; tämä kivipellon kulmaus sai nyt kelvata.

Ejskärin tulenjohtotorni on rakennettu tukemaan Örön eteläkärjen tykkejä. Tarpeeton se lienee ollut pitkään, mutta ilmeisesti jossain määrin ylläpidetty linnakkeen toimesta viime vuosikymmeniin saakka.

Ejskär on varmastikin valikoitunut sijoituspaikaksi korkeahkon kallionsa takia.

Tornin alakerta oli yllättävän siistissä kunnossa. Täällähän voisi yöpyä toisin kuin vaikka Bokullan tornissa. Polttopuut eivät ainakaan heti loppuisi kesken.

Myös kamiina vaikutti käyttökuntoiselta.

Mikäli lapsia tulisi ikävä, täältä löytyisi myös lapsiaiheista luettavaa.

Kävijöitäkin on jossain vaiheessa ollut. Saaren rannat ovat tosin niin suojattomat, että kunnon ukkosmyrskyn jälkeen ei venettä välttämättä enää löydy...

Yläkerrasta on mainiot näkymät avomerelle.

Lasitiilet tuovat valoa ja tunnelmaa, kun tähystysluukut ovat kiinni.

Täällähän on armeijan sisustusosasto heittäynyt ihan villiksi!

Tarkoitukseni oli kiivetä katolle syömään eväitä, mutta katto olikin nyt merikotkan käytössä!

Olen joskus nähnyt merikotkan pesärakennelmia puissa, ja ovathan ne melkoisia häkkyröitä, mutta tällainen tasaiselle alustalle tehty oli aivan valtava. Toivottavasti siinä saavat ensi kesänä asukkaat olla rauhassa.

Viereinen kallio sopi piknik-paikaksi sekin.

Vielä pieni saarikierros ennen auringonlaskua. Melko tyypillinen ulkoluoto; kanervaa, kiviä, ajopuita, mehukattipurkkeja.

Tämän kummempaa satamaa ei pyöreä ja kivinen saari isommille veneille tarjoa.

Aamun myräkkä oli kastellut pohjoisenpuoleiset rantakalliot hengenvaarallisiksi jääbaanoiksi.

Rakennettu polun tapainen kulki "satamasta" tornille.

Olisiko läheisessä painanteessa sijainnut joskus alkeellinen kalamaja?

Öröön oli vielä matkaa ja aurinko laski hyvää vauhtia. Tässähän tulisi pian kiire. Onneksi tuuli oli lakannut käytännössä kokonaan. Mutta mikä tuolla kivikossa pilkottaa?

Priimakuntoinen surffilauta! Lähistön mökkiläisen hukkaama vai Viron tuliainen?

En tohtinut jättää kelvollista surffilautaa talven armoille. Olisihan se sitäpaitsi liikkeelle lähtiessään voinut aiheuttaa jonkun kolarin tai aiheettoman meripelastushälytyksen. Niinpä päätin kokeilla hinaamista. Mutta miten? Surffilaudassa kun ei ollut keulassa mitään kiinnityskohtaa, varmaankin siksi ettei sitä käytettäisi vesihiihtoon. Onneksi köydenpätkistä ei näissä saarissa ole pulaa ja muutaman metrin päästä äkkäsinkin sopivan. Pari kertaa minun piti pysähtyä hienosäätämään köysiviritystä, mutta lopulta lauta kulki nätisti perässäni Öröseen asti, jonne saavuin auringon jo laskettua. Saa nähdä löytyykö omistaja vai jääkö lauta viihdyttämään residenssin taiteilijoita.

Perillä!